Posts

The Big Island, Hawaii

Image
 Unelmista totta! Siitä asti kun vuonna 2015 lähdin lukiossa vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, on mulla ollut palava halu päästä näkemään Havaiji omin silmin. Kuluneen kesän työskentelin investointipankissa Floridassa, ja työnteon tahti oli melkoisen kova. Niinpä päätin että jonkinlainen loma kesän päätteeksi olisi ansaittu, ja kun suomalainen kaveri joka on Floridassa Au Pairina kysyi, että lähtisinkö Havaijille muutaman muun Au Pairin kanssa, ei tarvinnut liikaa miettiä vastausta. Oltiin reilu viikko Havaijin isoimmalla saarella, The Big Island. Reissu oli aivan mahtava ja nähtiin ja koettiin niin paljon. Meillä oli ohjattu matka, ja yövyttiin pääosin leirintäalueella, ja kun teltta vuosi vettä jokaöisestä rankkasateesta johtuen, niin siirryttiin katokseen nukkumaan riippukeinuihin ja kuunneltiin sateen ropinaa. Aika maagista. Aamulla sai herätä auringonvaloon ja linnunlauluun. Vaikka luonto olikin kaunista, oli vedenalainen maailma mun ehdoton lemppari. Niin paljon värikkäitä monenl

Vaihto-opiskelu ja viimeinen lukuvuosi

Image
 Täällä ollaan vielä! Kirjoittelen blogia Jordanian pääkaupungista, Ammanista. Eksyin tänne vaihto-opiskelemaan syksyksi 2021, ja noin viikon verran olen ehtinyt totutella aikaeroon ja uuteen kieleen ja kulttuuriin. Kuvan lähde . Vaihto-opiskelun tarkoituksena on kehittää arabiankielen osaamista, sekä löytää uutta perspektiiviä avartaakseni maailmankatsomusta. Meitä on 19 opiskelijaa amerikkalaisista yliopistoista ympäri USAa, ja meitä kaikkia yhdistää kiinnostus arabiankieltä kohtaan. Myös Vanderbiltistä on yksi toinen opiskelija, vaikka arabiankielen osasto yliopistossa Vanderbiltissä vielä kohtuullisen pieni onkin. Orientaatiota kesti 3 päivää, jonka jälkeen alkoi täysipäiväinen kielen opiskelu. Lukkarin mukaan tunteja on suurinpiirtein 9-13 sunnuntaista torstaihin. Täällä viikonlopuksi katsotaan perjantai ja lauantai, islaminuskon mukaan. Koulussa on tällä hetkellä siis lähinnä pelkästään arabiaa, sekä paikallisten murteiden opettelua. Kursseihini kuuluu myös historian kurssi jossa

Syksyn kuulumisia

Image
 Eletään lokakuun loppupuolta, ja Halloween lähestyy! Vaikka tänä vuonna se(kin) näyttää erilaiselta, pursuavat kaupat erilaisia koristeita, pukuja ja herkkuja. Myös joulukuuset löysivät tiensä Walmartiin jo reilu kuukausi sitten. Nashvilleen kuuluu hyvää, elämään mahtuu tällä hetkellä koulua, ulkoilua, kesätyönhakua ja kämppäkavereiden kanssa ajanviettoa. Korona-ajan lempiharrastuksiin kuuluu ehdottomasti ulkoilu ja vaeltaminen. Akateemisesti tämä syksy on ollut tähän mennessä raskain, ja kurssit vaativat opiskelua ennätyksellisen paljon. Välillä tuntuu, että päivästä loppuvat tunnit kesken, eivätkä koulutyöt silti ole valmiina. Mutta hyvä puoli on, että aika lentää kuin siivillä, ja kurssit ovat työmäärän lisäksi todella mielenkiintoisia ja oppimista tapahtuu päivittäin hurjan paljon! Smoky Mountain -kansallispuiston maisemia Vanderbiltin yliopisto on hoitanut koronatilanteen todella hyvin. Kaikki opiskelijat ja henkilökunta testataan viikoittain, ja sairastuneiden lähikontakteja val

Kolmas, erilainen vuosi

Image
Heippa vaan pitkästä aikaa! Täällä ollaan Nashvillessä, korona-karanteenissa vielä vajaan viikon verran. Melkolailla maailma on muuttunut viime maaliskuusta, kun palasin Suomeen koulun vaihduttua viikon varoitusajalla täysin etäopinnoiksi. Kesä Suomessa oli itselle tärkeä aika hengähtää ja sopeutua uuteen normaaliin. Vaikka tilanne Suomessa on suhteellisen hyvä verrattuna vaikka Yhdysvaltoihin, jää mennyt kesä varmasti mieleen erilaisena aikana. Viimeisiä päiviä Suomessa vietin tutkimalla Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Nyt on kuitenkin tarkoitus palata kouluun, suurien varotoimien ja muuttuneiden toimintatapojen saattelemana. Tällä hetkellä 4 USAn Top-15 koulusta sanoo päästävänsä kaikki halukkaat opiskelijat kampukselle, joista Vanderbilt on yksi. Iso osa päästää vain osan opiskelijoista, ja osa on päättänyt pitää kaikki opiskelijat etänä. On jännä nähdä, kuinka hyvin opiskelijat tottuvat uusiin normaaleihin maskien käytöstä ja etäisyyden pitämisestä, joka taas määrää kuinka hyvin

Väittelyturnaus Chicagossa

Image
Mukavaa alkanutta viikkoa! Eilen aamulla palasin viikonloppureissulta Chicagosta, jossa osallistuimme kouluni joukkueen British Parliamentary -tyyliseen väittelyturnaukseen. En ollut aiemmin käynyt kyseisessä kaupungissa, joka on USAn kolmanneksi suurin kaupunki. Suora lento kesti vajaat kaksi tuntia eli matka taittui kivuttomasti. Turnaus oli keskikokoinen, mukana taisi olla vajaaat 40 kahden henkilön tiimiä, ja hiukan alle 10 koulua. Turnaukset ovat siitä hauskoja, että siellä oppii nopeasti tunnistamaan tuttuja väittelijöitä joita kohtaa useissa turnauksissa, mutta myös tuomareita. Monella kilpailijalla on mieleenpainuva väittelytyyli. Joidenkin tyyli on hyvin agressiivinen, kun taas toiset luottavat huumorilla höystettyyn puheeseen jonka muistaa pitkään turnauksen jälkeenkin. Meidän koulu voitti parhaan puheenpitäjän tittelin niin noviisi, kuin kokeneemmassakin sarjassa. Itse turnauksen voitto meni Ball State Universitylle. Alla tämän turnauken väittelyaihee

South Fork National Park

Image
Ollaan kaverini kanssa pitkään suunniteltu viikonloppuretkeä isoon kansallispuistoon Tennesseen ja Kentuckyn osavaltioissa. Pari viikkoa sitten päästiin vihdoin matkaan kohti South Fork National Parkia, ja kuitattiin samalla myös Daniel Boone National Forest Kentuckyssa, jossa alla olevat vesiputoukset ovat yksi Kentuckyn suosituimmista luontokohteista. Ajomatkaa oli reilu kolmetuntia suuntaansa, ja ensimmäinen päivä oli melko sateinen. Onneksi paikoin tiheä metsä suojasi sateelta. Toisena päivänä aurinko paistoi miltei kirkkaalta taivaalta, mutta lämpötila oli toisaalta pakkasen puolella. Onneksi kevätaurinko tuntuu jo hiukan lämmittävän. Cumberland Falls Yövyttiin pienessä kylässä, josta sattui löytymään melko autenttinen American Diner, 30-luvulla perustettu perheyritys oli mukava illallispaikka, oon nimittäin yrittänyt löytää tämän tyylistä vanhan ajan paikkaa pitkään. Vaikka ruoka ei terveellisimmästä päästä ollutkaan, ei suklaapirtelössä ollut mitään moiti

Alkuvuoden kuulumisia

Image
Hei vaan paikoitellen keväisestä Nashvillestä! Vaikka eletään vasta helmikuun alkupuoliskoa, on täälläpäin nähty jo keväisiä, aurinkoisia päiviä. Lämpotila vaihtelee nollasta 20. asteeseen, ja aamuisin täytyy tarkistaa säätiedotus ennen asuntolasta poistumista, sillä iltapäivällä saattaa sataa kaatamalla vaikka aamulla taivas oli kirkas. Sää on kummallinen ilmiö. Tammikuu meni lukujärjestykseen totutellessa ja kevään aikatauluja rakentaessa. Kursseja löytyy viisi kappaletta, sisältäen matikkaa, kielen opiskelua, antropologiaa, liiketaloutta sekä puheenpitämisen opiskelua. Huh, yhdyssanat meinaavat jo unohtua, Suomeksi tulee kirjoitettua kohtuullisen harvoin. Viikko sitten osallistuin kansalliseen nuorisopoliittiseen konferenssiin, jossa puhujina mm. senaattori, edustajainhuoneen jäsen, ekonomisti sekä kirjailijoita. Ohjelmaa on riittänyt koulun ulkopuolella niin opiskelijajärjestöissä kuin omatoimissa aktiviteeteissa. Huonekaverin kanssa kävimme vaeltamassa Kentuckyssa kansallis