Alkuvuoden aktiviteetteja

Tammikuussa ja helmikuussa on koulun ulkopuolella ehtinyt onneksi tehdä muutakin kuin opiskella.
Väittelykisoissa käytiin New Yorkin osavaltiossa pariin otteeseen. Tammikuun lopulla turnaus oli Rochesterin yliopistolla, ja helmikuun alussa Cornellin arvostetussa yliopistossa Ithacassa. Cornellin kisoissa oli joukkueita suurimmasta osasta Ivy League -kouluja, mikä jännitti etukäteen, koska ennakkoluulona oli, että huippukoulujen tiimit ovat lyömättömiä. Loppujen lopuksi näin ei kuitenkaan ollut, ja ihan samanlaisia opiskelijoita hekin olivat, haha. Rochesterin turnaus meni mulla ja mun parilla tosi hyvin, päästiin noviisi-tason finaaleihin, ja sijoituin neljänneksi englanti toisena kielenä -sarjassa. Cornell oli isompi ja haastavampi turnaus, joka ei omalta osalta mennyt kuten olisin halunnut, mutta jälleen yhtä kokemusta viisaampana.

Tässä muutama esimerkki väittelyaiheista.

THP=This house prefers
THBT= This house believes that

THW=This house will
Olen osallistunut myös jonkun verran kampuksen republikaaninuorten tapahtumiin, ja entinen Senaattori Jeff Flake vieraili yliopistolla tammikuussa. Mm. republikaaninuoret oli kutsuttu tapaamaan entistä senaattoria, jolta saimme mahdollisuuden kysymyksiin ja keskusteluun.


Myös edesmenneen Senaattori John McCainin tytär Meghan McCain, tv-juontaja, vieraili yliopiston johtajan vieraana tällä viikolla. Keskusteluaiheita olivat esimerkiksi tulevat presidentinvaalit vuonna 2020, poliittinen ilmapiiri, median rooli yhteiskunnassa sekä edesmenneen senaattorin elämäntyö.

Nashville tunnetaan musiikin kaupunkina, ja erikokoisia konsertteja on päivittäin. Viime viikolla käytiin kavereiden kanssa nuoren Chelsea Cutlerin konsertissa, aivan loppuunmyyty kohtuullisen pieni konsertti, jossa tunnelma oli sitäkin parempi.



Tämä viikonloppu menee suurimmaksi osaksi kokeisiin lukiessa, ja viikon päästä häämöttää loma, jota aion viettää Alabamassa ja myöhemmin väittelyturnauksessa Coloradossa.

Comments

Popular posts from this blog

Introduction

The Big Island, Hawaii

Syksyn kuulumisia